Digitodayn artikkelissa kerrotaan Nielsen Norman Groupin käytettävyystutkimuksesta, jonka mukaan sähköisen kirjan lukeminen on hitaampaa kuin painetun niteen. Tutkimuksen mukaan ”Amazonin Kindle-laitteella lukemiseen kului lähemmäs 11 prosenttia enemmän aikaa kirjaan verrattuna”.
Tutkimukseen osallistui vain 24 henkilöä, eli otos on pieni. Tuloksessa kiinnostavinta onkin mielestäni, miten tilanne muuttuu jatkossa, kun lukulaitteet kehittyvät ja ihmiset tottuvat käyttämään niitä. Toisaalta joku voisi myös kysyä mitä merkitystä tuloksella on. Pitääkö lukiessakin olla kiire?
Olikohan tutkimuksessa kerrottu, mistä hitaus johtui. Pitikö sivun siirtymistä odotella tai jos lukemisen keskeytti ja haki uudestaan, kuluiko siihen aikaa. Onko kyse pelkästään digitaalisen tekstin *lukemisen* hitaudesta vai oliko laitteen käyttökin otettu huomioon.
Etsin kuumeisesti itselleni sopivaa e-kirjan lukulaitetta. Sellaista ei taida olla olemassa, joka aukeaa kuin kirja koko aukeamaksi (2-osainen), vaan jos on koko aukeama näkyvissä, tekstin koko kärsii.
Valintaa vaikeuttaa sekin, jos joutuu sitoutumaan tiettyyn e-kirjojen toimittajaan. E-kirjatiedostojen siirtokin pitäisi olla sekä helppoa, monipuolista että siirtokustannuksia aiheuttamaton. Laite / laitteen sovellus ei saisi rajoittua vain joihinkin tiedostomuotoihin.
E-kirjan lukulaite ja äänikirjan kuuntelulaite olisi hyvä yhdistelmä.
Ehkä odotan vielä …
Luin itse vain Digitodayn artikkelin, jossa ei kerrottu tarkemmin tutkimuksen sisällöstä. Artikkelin anti jäi siis turhan vajavaiseksi.
Sähköisen kirjan lukulaitteiden yksi etu on suhteellisen pieni koko. Haittapuolena tästä on se, ettei näytölle mahdu kuin yksi sivu kerrallaan. Meillä ei siis ainakaan ole tiedossa lukulaitetta, jossa voisi avata koko aukeaman kerralla.
Tiettyjen valmistajien laitteet ovat tosiaan suljettuja, eli niihin voi ladata vain valmistajan julkaisemia kirjoja. Yleisimmäksi sähköisten kirjojen tiedostomuodoksi on kuitenkin vakiintumassa ePub. Toinen tärkeä ominaisuus on PDF-tuki, joka löytyykin lähes joka laitteesta.
Sähköinen kirja -sivulla tarkempia tietoja e-kirjasta ja e-kirjan lukulaitteista.
Useissa lukulaitteissa on muuten mukana kuulokeominaisuus, eli äänikirjojenin kuuntelun pitäisi onnistua. Tämä kannattaa selvittää laitetta hankkiessa.
Tietojemme mukaan odotuksen pitäisi päättyä syksyllä, eli silloin saadaan vihdoinkin myös kotimaiset toimijat liikkeelle.