Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for syyskuu 2010

Lueskelin tänään e-kirjaa koskevia uutisjuttuja vuoden varrelta. MTV3:n uutisen mukaan suomalaiset kirjamyymälät valmistautuvat e-kirjallisuuden saapumiseen. Syksyllä alkavan e-kirja-myynnin ongelmana on kuitenkin kotimaisten teosten puute.

Kommentaattoreina jutussa ovat Suomalaisen kirjakaupan tietohallintojohtaja Ville Ahola ja Helsingin Akateemisen kirjakaupan myyntipäällikkö Arja Litmanen. Kaikki kunnia tietohallintojohtajalle ja myyntipäällikölle, mutta onko todellakin niin, ettei Suomen johtavista kirjakaupoista löydy ketään muuta asiaa kommentoimaan?

Johtopäätökseni voi olla liian pitkälle viety, mutta mielestä kommentaattorivalinta kertoo kaiken suomalaisten kirja-alan toimijoiden suhtautumisesta e-kirjoihin. Asiaa tarkastellaan teknologian näkökulmasta, eikä sitä ylipäänsä oteta tosissaan. Puheiden (ja etenkin tekojen) perusteella arvioituna yhdelläkään kirja-alan johtaviin kuuluvalla toimijalla ei ole minkäänlaista strategiaa e-kirjan tai e-kirjan lukulaitteiden osalta. Ja kun tilanne on tämä, voidaan kommentointivastuukin antaa kenelle tahansa organisaatiossa.

Mielestäni asian kommentointi kuuluu kirja-alan johtavien yritysten toimitusjohtajille. Nyt pojat ja tytöt alas norsunluutornista ja kunnollisia näkemyksiä tiskiin! Vertailun vuoksi  Pohjois-Amerikassa toimitettiin yhteensä 2,3 miljoonaa e-kirjan lukulaitetta vuonna 2009. Tänä vuonna esimerkiksi Kindlen myyntimäärien kerrotaan vielä kolminkertaistuneen laitteen hinnan laskettua 189 dollariin. Miltäköhän näyttävät Suomen vastaavat luvut?

Mainokset

Read Full Post »

Helsingin Sanomat uutisoi aiemmin tällä viikolla, että Akateeminen kirjakauppa on aloittanut e-kirjojen ja e-kirjan lukulaitteiden myymisen. Akateemisen Latauskaupassa myydään tällä hetkellä e-kirjoja jopa 30% alennuksella. Esimerkiksi Jarkko Sipilän Katumurhan saa nyt noin 18 eurolla.

Latauskaupassa on myynnissä useampia Cybookin e-kirjan lukulaitteita ja yksi Iriverin laite. Hintahaarukka on 199-349 euroa. Valitettavasti emme ole vielä päässeet testaamaan näitä laitteita. Testaamamme laitteet löytyvät täältä.

Viimeaikaisen uutisoinnin mukaan myös Suomalainen (kirjakauppa) on käynnistämässä oman sähkökirjakauppansa lähiaikoina. Joko nyt alkaa tapahtua ja sähköinen kirja saadaan vihdoinkin Suomeen?

Read Full Post »

Uusi Kindle-mainos vs. iPad

Read Full Post »

Android 2.2-käyttöjärjestelmää käyttävä Samsung GALAXY Tab on firman ensimmäinen “Tablet”-kokoinen laite. Sen 7-tuumainen TFT-LCD-näyttö on kuin välimuoto nykyisten laitteiden välistä. Vertailuksi esim. Kindlessä on 6-tuuman näyttö, vaikka itse laite onkin isompi. Galaxyllä voi katsoa elokuvia, valokuvia, käyttää meiliä ja tuplakameralla onnistuu myös videokokous. Sisältöä laitteeseen voi ladata montaa kautta. Varsinaisena sovelluskauppoina toimivat Android Market™ ja firman oma Samsung Apps. Mukana on myös e-kirjojen lukusovellus, nimeltään Readers Hub, jonka avulla lukeminen käy hieman samalla tavalla kuin iPadissakin eli pyyhkäisemällä sivuja jne. Ilmeisesti markkinasta ja maasta riippuen laitteeseen saa myös Media Hub- , Music Hub- ja Social Hub-toiminnot.

Readers Hub -kirjasovelluksen taustalla ovat Kobo ja Borders
Readers Hubin kerrotaan tarjoavan mukanaan laajan valikoiman e-kirjoja klassisesta kirjallisuudesta uusimpiin bestsellereihin. Iso väite, mutta taustalta löytyykin merkittäviä pelureita. Itse lukusovellus on Kobon kehittämä ja se hyödyntää mm. Borders-kirjakauppaketjun valtavaa e-kirjavalikoimaa. Bordershan on 700 myymälän, 20.000 ihmistä työllistävä ja 3.2 miljardia vaihtava amerikkalainen kirjakauppaketju. Valmiiksi Galaxyyn asennetun Kobon kautta KAIKKI Kobon ja Bordersin 2.2 miljoonaa kirjaa ovat ladattavissa ainakin Kobon kertoman mukaan ILMAISEKSI Galaxyyn. Readers Hub myös synkkaa e-kirjat eri laitteiden kesken sekä tukee ePub, PDF ja Adobe DRM-tiedostomuotoja. Jos Galaxysta tulee hitti, saattaa Borders kasvaa muiden kirjajättien, kuten Amazonin ja Barnes&Noblen rinnalle.

Read Full Post »

Keskustelu sähköisen kirjan vaikutuksesta kirja-alaan kiihtyy kirjamessujen lähestyessä. Kirja-alan toimijat toivovat sähköisestä kirjasta uutta veturia kirjamarkkinoille. Kehitystä hidastavat kuitenkin mm. tekijänoikeushaasteet, jotka koskevat paitsi kirjailijoita, myös esimerkiksi kaunokirjallisuuden kääntäjiä.

Musiikkialalla digitalisoituminen tapahtui kirja-alaa aikaisemmin. Kun katsoo entisten levyjättien taloudellisia vaikeuksia ja muusikoiden tulonlähteen siirtymistä äänitteistä keikoille (jos sinnekään), ei ole tavatonta, jos digitalisoituminen pelottaa.

Koska digitalisoituminen näyttää nyt kuitenkin yleistyvän, olisi uhkien sijaan mietittävä mahdollisuuksia. Mistä olisi hyötyä sekä tekijöille että lukijoille? Kai Ekholm ehdottaa oheisessa MTV3.fi:n artikkelissa, että esimerkiksi klassikoiden digitaalisissa julkaisuissa tulisi tarjota lukijoille jotain extraa, kuten kirjailijan elämäkerta tai filminpätkiä. Miksipä ei. Tällöin perinteinen lukukokemus säilyisi, mutta sähköisyys toisi siihen lisäulottuvuuden, josta lukijakin olisi toivon mukaan valmis maksamaan. Näin ala tekijöineen säilyttäisi elantonsa. Ja työllistäisi myös uudenlaisia digitaalisia osaajia.

Read Full Post »

Tammi ja Satukustannus ovat julkaisseet omat iPhone-sovellukset lapsille. Tammen “Kukkulan väki – Lasken itse” tutustuttaa nimensä mukaisesti numeroihin 1-10 tarinan, laskemisen ja palapelin muodossa.  Satukustannuksen “Miina ja Manu Vuodenajat” on saatavilla myös englanniksi, jolloin lapsi voi oppia vuodenaikojen ohella myös vierasta kieltä. Kumpaakin sovellusta voi sekä lukea että kuunnella.

iPhonen ja iPadin mahdollisuudet digitaalisissa julkaisuissa ovat mielestäni vahvimmillaan juuri lapsille suunnatuissa teoksissa. Samaan aikaan voidaan toki miettiä sovellusten vaikutusta mielikuvituksen kehitykseen, kun omalle ajatustyölle jää entistä vähemmän tilaa. Mielestäni yhteisille lukuhetkille perinteisten kirjojen seurassa on edelleen kysyntää,  myös rauhallisena yhdessäolon muotona. Sovellukset ovat kuitenkin harvinaisen tervetullut tapa pitää takapenkki hiljaisena.

Read Full Post »

Digitoday kertoo artikkelissaan Sonyn uusista e-kirjan lukulaitteista. Uusia laitteita on kolme kappaletta ja niissä kaikissa on esimerkiksi Amazonin Kindlestä poiketen kosketusnäyttö. Sonyn uusilla lukulaitteilla voi artikkelin mukaan lukea pdf-, ePub-, txt-, rtf-, doc- ja BBeB-tiedostoja.

Lue koko artikkeli tästä. Lisätietoja Sonyn e-kirja lukulaitteista löydät Sonyn sivuilta.

Read Full Post »

Older Posts »