Tuleva syksy näyttäisi ainakin YLEn uutisen mukaan tuovan e-kirjat ja lukulaitteet kätevämmin suomalaisten ulottuville. Odotan jo mielenkiinnolla, miten sähköisyys tulee näkymään Kirjamessuilla.
1 syyskuun, 2010 Tekijä Kati
Tuleva syksy näyttäisi ainakin YLEn uutisen mukaan tuovan e-kirjat ja lukulaitteet kätevämmin suomalaisten ulottuville. Odotan jo mielenkiinnolla, miten sähköisyys tulee näkymään Kirjamessuilla.
Olen tutustunut e-kirjaan (äänikirjaan) siltä pohjalta, että 93 vuotias äitini on aina lukenut paljon kirjoja, mutta nyt iän ja näön heikentymisen myötä on lukeminen käynyt melkein mahdottomaksi, koska isotekstisiä kirjoja ei ole saatavilla.
Itse törmäsin äänikirjoihin ja ihastuin niihin, koska niitä voi kuunnella , käsityöihminen kun olen, käsitöitä tehdessäni. Tähän asti kun olen vetänyt arpaa siitä, että luenko kirjaa vai teenkö käsitöitä. Iästään huolimatta on äitinikin tuottelias ristipistoilija ja ajattelin hankkia hänelle äänikirjojen kuuntelulaitteen.
En tiedä käsitteleekö sivunne e-kirjan kuuntelupuolta lainkaan, mutta jos niin on toivoisin kuuntelulaitteista tietoa miten ne käyttäytyvät kirjaa kuunneltaessa. esim. kun kuuntelun lopettaa ja jatkaa kuuntelua myöhemmin löytääkö laite edellisen kohdan automaattisesti, laitteen käytön helppous ym. toiminnot. Toisin sanoen käytön helppous olis avainsana.
Siis: Visiko kuuntelulaitteistakin saada jonkinlaista testitietoa?
Tiedosta kiitollinen
Lilli